Tänään kun katselin kevään 2011 abien penkkariajeluita Hämeenkadun varressa, vesi kihosi silmiin. Voi noita lukio aikoja, myönnettäköön, ikävä on! Alitajunnastani nousi kysymys, "Tässäkö mä vieläkin olen?!".
Itse nousin penkkarirekan kyytiin Porin Lyseon pihassa helmikuussa 2009, jussipaita päällä ja karvalakki päässä. Nyt olen istunut samassa työpaikassa 1 ½ vuotta, ihan vaan ylioppilaana. Mikään koulu ei ole minua pääsykoevastausten perusteella vielä halunnut. Ja voin kertoa, että tämä potutuksen määrä ei mahdu tämän neidin päähän!
Tänään juttelin töiden kautta tutun naisen kanssa, joka kertoi olleensa yliopiston kirjoilla viimeiset viisi vuotta. Gradun, muutaman kandi -työn ja nyt tekeillä olevan väitöskirjan aikana hän on ymmärtänyt miten yliopistolla halutaan vastauksia tenteissä yms.. Todellakin motivoivaa!! :D
Hän neuvoi tekemään asioita joista nauttii, asioita, jotka tuntuvat omalta. Ja kuitenkin hän puheessaan kehui suomalaista koulutusjärjestelmää "voit päästää tavoitteeseesi niin montaa eri kautta." Ja helkkari niinhän mä voin!
Pohdittuamme hetken tilannettani päädyimme yhdessä naureskelemaan ja toteamaan, että eihän tässä todellakaan ole kiire; sinä hetkenä kun minä pääsen jostain tulevaisuuden koulustani pois on eläkeikä noussut reiluun 70 -ikävuoteen. Hitto, tässähän saa tehdä töitä kymmeniä vuosia vielä sen tulevaisuuden koulunkin jälkeen! Niin ja onhan tässä sitä maagista eläkettäkin tullut kartutettua jo monella sentillä, ollen ihan vaan ylioppilas.
Lopetan ensimmäisen bloggaukseni yllä mainitun naisen vinkkaamaan "positiivisuus -kortin" mietelmään: "Hyvät asiat tulevat kohdalleni, kun aika on oikea."
Tytti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti