Miltä kuulostais 4 päivää ilman juoksevaa vettä ja parhaimmillaan -25 astetta?

Niimpä, siinäpä kysymys mitä en sitten päähäni saanut kun kirjottelin ilmottautumislappua Napaketulle. Oih niin ihanalle talvileirille.
To-su menikin sitten yöpyessä teltassa ja hytistellessä ulkona, oi tätä partiolaisen täysjärkisyyttä! Leirillä ollessa negatiivisuus sai välillä vallan ja olin muutamaan kertaan valmis lähtemään kotiin (vaikka kävellen, stna!). Nyt kun leirin loppumisesta on kulunut reilu vuorokausi oon jo suhteellisen ylpeä 4 päivän rutistuksesta kylmässä, kohmeessa, huurteessa, hytistellessä... Nyt on jo positiivisiakin asioita mielessä vaikka tieto kotona odottavasta savuisesta ja hikisestä pyykkivuoresta kammottaa.

Mun leirin kohokohtia oli tutut naamat pitkästä aikaa ja muutama uusi yllättäväkin tuttavuus. "Vanhojen" kavereiden kanssa leirin vapaat hetket täyttyivät naurulla ja levottomilla jutuilla. Ai, että leirielämä vaan on, aivan mahtavaa! Tässä muutama otos Napaketun lentävistä lausahduksista, ketään en sinänsä tahdo nolata, mutta mitäs avasit suusi! ;D Toivoisin lausahduksia lisää kommentteina. ;)

"Stna, mä ainakin ompelen tän merkin paitaa ni kaikki näkee et oon ollu täällä!"

Eve bussissa sunnuntaina: "Voisin ottaa kengät pois."

Tytti: "Ei kannata, ihmiset rupee pyörtyy." "Et sä varmaan taipuiskaan." 

Aneten lämmittimet näyttää ihan terveyssiteiltä.

Abi-Heidi sunnuntaina: "Häh, täh, jooo!" 

Uudet yllättävät tuttavat toivat kokemuksia, jotka muistan vielä pitkään. Huolto aukiolta löysin perjantai illalla kaksi möllöttävää miestä, toinen harjavallasta ja toinen laitilasta, Paavo ja Masa. Herrat hommasivat kuskin ja kidnappasivat tämän neidin järvelle, jossa jäädytettiin moottoroidun napakelkan rataa. Niin, pääsin myös kolmen miehen pyöritykseen, meni muuten napakelkka pikkasen lujaa. :D Tätä ei vissiin pitänyt sanoa tai kertoa, mutta "Sua on nyt tuupannu kolme äijää, eikä tainnu sattuakaan yhtään!". Muistoja.

Leirillä tiimi toimi ja tulosta tuli, kiitos tytöt, ootte korvaamattomia. :) Kaikki sormet ja varpaat on tallessa ja hymy oli herkässä leirin jälkeen.
KIITOS. :)

Viikon aloitus; täriseviä käsiä ja onnen kyyneleitä

Mistään kovin vakavasta ei ole kyse, vaikkakin otsikosta voi sellaisen kuvan saada. Tarkoitus oli vain ilmaista kuinka jännittynyt aamu oli, sillä puhelimeen ei vastattukaan. Niin ja toisaalta aamu oli iloinen kun puhelin soi ja osasin vastata siihen.
Tässä se julistus nyt tulee: OLEN SAANUT UUDEN TYÖPAIKAN!!! :D
Eipä pysynyt tämä neiti housuissaan (onneksi oli yövaatteet päällä ja ne oli tarkoituskin ottaa pois... hehheh)
Hetken joudun odottelemaan pääsyä kohti uusia haasteita, talvilomaviikot pilaa mun nopean työpaikan vaihdon, mutta kyllä silti on tunnelma katossa! Hitto, kun voi olla puhelusta onnellinen. :)

Nyt sitten vaan rauhallisesti odotellaan, että muutama viikko kuluu ja pääsee laittamaan paperiin nimeä. Hihhiiii, nyt jännittää.. Voin kyllä kertoa, että suuren suuri kivi vierähti sydämeltä.

Päivittelen taas kun on päivitettävää, jos vaikka kerkeäisin kirjottelemaan ennen torstaita ja lähtöä talvileirille (jatkossa Napakettu).

Tytti

Kaikki tiet vievät Roomaan ja muita kliseitä

Tänään kun katselin kevään 2011 abien penkkariajeluita Hämeenkadun varressa, vesi kihosi silmiin. Voi noita lukio aikoja, myönnettäköön, ikävä on! Alitajunnastani nousi kysymys, "Tässäkö mä vieläkin olen?!".
Itse nousin penkkarirekan kyytiin Porin Lyseon pihassa helmikuussa 2009, jussipaita päällä ja karvalakki päässä. Nyt olen istunut samassa työpaikassa 1 ½ vuotta, ihan vaan ylioppilaana. Mikään koulu ei ole minua pääsykoevastausten perusteella vielä halunnut. Ja voin kertoa, että tämä potutuksen määrä ei mahdu tämän neidin päähän!

Tänään juttelin töiden kautta tutun naisen kanssa, joka kertoi olleensa yliopiston kirjoilla viimeiset viisi vuotta. Gradun, muutaman kandi -työn ja nyt tekeillä olevan väitöskirjan aikana hän on ymmärtänyt miten yliopistolla halutaan vastauksia tenteissä yms.. Todellakin motivoivaa!! :D
Hän neuvoi tekemään asioita joista nauttii, asioita, jotka tuntuvat omalta. Ja kuitenkin hän puheessaan kehui suomalaista koulutusjärjestelmää "voit päästää tavoitteeseesi niin montaa eri kautta." Ja helkkari niinhän mä voin!
Pohdittuamme hetken tilannettani päädyimme yhdessä naureskelemaan ja toteamaan, että eihän tässä todellakaan ole kiire; sinä hetkenä kun minä pääsen jostain tulevaisuuden koulustani pois on eläkeikä noussut reiluun 70 -ikävuoteen. Hitto, tässähän saa tehdä töitä kymmeniä vuosia vielä sen tulevaisuuden koulunkin jälkeen! Niin ja onhan tässä sitä maagista eläkettäkin tullut kartutettua jo monella sentillä, ollen ihan vaan ylioppilas.

Lopetan ensimmäisen bloggaukseni yllä mainitun naisen vinkkaamaan "positiivisuus -kortin" mietelmään: "Hyvät asiat tulevat kohdalleni, kun aika on oikea."

Tytti.